Gluteeniton kuivakakku onnistuu siinä missä vehnälläkin leivotut. Jostain syystä en ole niitä kuitenkaan leiponut kuin muutaman viime vuosina, yleensä taatelikakun jouluksi. Porokylän gluteenittomat vaniljamuffinsit vain ovat niin valtavan hyviä, että halusin kehitellä niitä vastaavan leivonnaisen. Mielestäni tämä onnistui aika hyvin!
Reseptin pohjana on käytetty vanhaa ja hyväksi todettua Valion tiikerikakkuohjetta, josta muuntelin gluteenittoman version: käytin "valkoisen sokerin" sijaan ruokosokeria ja leivinjauheen lisäksi laitoin teelusikan ruokasoodaa, koska ajattelin sen tuovan kakkuun kuohkeutta yhdessä jogurtin kanssa. Vehnäjauhot korvasin suoraan samalla määrällä gluteenitonta jauhoa ja se tuntui toimivan. Vuoan sisäpinnalle ripottelin käsissä murennettuja mantelilastuja, joita voi halutessaan lisätä myös taikinan joukkoon. Ne näyttävät ja maistuvat hyvältä, mutta ne voi toki korvata esim. gluteenittomilla korppujauhoilla tai kookoshiutaleilla.
Muistathan käyttää huoneenlämpöisiä munia, välttää rasvan sulattamista kirkkaaksi asti (pieni pehmennys riittää) sekä käännellä sitruunamehun ja kuoren varovasti ja pienissä erissä taikinaan lopuksi (eri aikaan maitotuotteiden kanssa), jotta taikina ei juoksetu!
Kokeile maidotonta versiota: korvaa voi maidottomalla rasvavalmisteella ja jogurtti/kermaviili soija- tai kaurajogurtilla.
Sitruunakuivakakku (G)
200 g voita tai tummansinistä Keijua
2,5 dl DanSukker luomuruokosokeria
3 luomumunaa
1 dl luonnonjogurttia tai kermaviiliä
4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan kuori
(halutessasi 1/2 sitruunan mehu, noin 0,3-0,5 dl)
Voita ja murennettuja mantelilastuja vuoan (2 l) voitelemiseen
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää ja sekoita sitten kananmunat yksitellen joukkoon.
Yhdistä keskenään kuivat aineet ja lisää ne seokseen vuorotellen jogurtin/kermaviilin kanssa. Lopuksi kääntele kevyesti joukkoon sitruunan kuori ja mehu.
Voitele ja jauhota mantelilastumurulla noin 2 litran kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alaosassa 45-60 minuuttia (seuraa kakun pinnan tummumista ja reunojen irtoamista vuoasta, gluteeniton kakku tuntuu kypsyvän ja palavan vähän nopeammin kuin vehnäversio). Kumoa kakku varovasti lautaselle, lautasta apuna käyttäen, kun se on ensin saanut asettua noin 15-20 minuuttia uunista ottamisen jälkeen vuoassaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti