maanantai 26. lokakuuta 2015

Pehmeä porkkanakakku (gluteeniton)



Viime perjantaina kävin ystävän kanssa kahvilla ja maistoin ensimmäistä kertaa gluteenitonta porkkanakakkua. Maun perusteella sitä ei erottanut vehnäjauhoilla tehdystä mitenkään ja rakennekin oli oikein miellyttävä. Porkkanakakku tai -piirakka kuuluu suosikkeihini ja olen sitä leiponut jostakin Valion vanhasta reseptistä muuntelemallani ohjeella monta vuotta. Nyt uskaltauduin kokeilmaan, toimiiko reseptini suoraan myös gluteenittomien jauhojen kanssa. Lopputulos: toimii. Ehkä jopa paremmin kuin vehnäjauhoilla. Rakenne on ihanan mehevä, mutta kakku pysyy silti koossa hyvin. 

Vielä ohjeessa on jonkin verran säätämistä: sokeria on tällaisenaan mielestäni liikaa (2 dl voisi olla sopivampi) ja rakenne saisi olla rouheampi. Ehkäpä testailen toisen kerran karkeammilla jauhoilla ja postaan sitten ohjeen tänne.

Kakku on tehty 26 cm:n irtopohjavuokaan, jolloin siitä tulee mukavan korkea. Määrä soveltuu myös pieneen ns. lasagnevuokaan.


Pohja 
  • 3 isoa porkkanaa (n. 220 g tai n. 4 dl raastetta)
  • 3 kananmunaa (luomu)
  • 2-2,5 dl luomu raakaruokosokeria
  • 4,5 dl gluteenittomia jauhoja (esim. 3 dl Semper Fin Mix ja 1,5 dl mantelijauhoa)
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 1 rkl kanelia
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 dl mantelirouhetta
  • 200 g voita tai margariinia (tässä käytetty tummansinistä Keijua)
  • 1 dl maustamatonta jogurttia (myös maustamaton soijajogurtti käy)

Kuorrutus

Koska näppituntumalla tähän tehty kuorrute ei mielestäni onnistunut (liian löysää), suosittelen käyttämään esim. tätä vastaavaa ohjetta:
Päälle: hasselpähkinä- tai mantelirouhetta


Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Notkista voi tai margariini käyttämällä se nopeasti mikrossa (tai anna rasvan pehmetä huoneenlämmössä ennen leipomista). Sekoita keskenään kuivat aineet. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Vatkaa huoneenlämpöiset munat vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää joukkoon vuorotellen jauhoseosta, porkkanaraastetta, jogurttia ja rasvaa. Yleensä lisään rasvan vasta loppuvaiheessa. Sekoita kevyesti (älä vispaa tai vatkaa!), mutta kuitenkin niin, että ainekset tasoittuvat hyvin.

Voitele vuoka, tai käytä leivinpaperia lasagnevuoan pohjalla, ja kaada taikina vuokaan. Paista 30 minuuttia uunin keskitasolla. Jos teet kakun hyvin laakeaan vuokaan ja kakusta tulee ohuempi, voi olla parasta paistaa se joko 175 asteessa tai alemmalla tasolla.

Kun kakku on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi, levitä päälle kuorrutus ja pähkinä/mantelirouhe.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Lauantailounas: Parmankinkku-aurajuustosalaatti


Tämä on samalla sekä suolainen että makea salaatti, jota tulee aika harvoin tehtyä - ja joka poikkeaa melko proteiinipitoisista arkilounaistamme - mutta jota erityisesti syksyllä ja talvella tekee mieli. Tätä voi varioida loputtomasti käyttämällä vihersalaatin pohjana erilaisia salaattilajikkeita, yrttejä, ituja, villiyrttejä, tai lisäämällä joukkoon erilaisia pähkinöitä, siemeniä tai vaikka kuivattuja karpaloita. Soveltuu kivasti myös illanistujaisten tai pikkujoulujen tarjoamiseksi.

  • 1 reilu pussi salaattia (esim. salanova tai tammenlehtisalaatti)
  • kourallinen basilikanlehtiä
  • 1 keskikokoinen oranssi paprika
  • cantaloupe-, piel de sapo- tai hunajamelonia
  • tummia rypäleitä
  • aurajuustoa
  • parmankinkkua
  • cashew-pähkinöitä tai manteleita
  • oliiviöljyä tai sitruunarypsiöljyä
Muutama vinkki: jätä melonit ja salaatinlehdet melko suuriksi, tätä salaattia ei tarvitse silputa hienoksi. Basilikaa voi sekä repiä joukkoon että lisätä lopuksi lautaselle muutama lehti kokonaisena. Heitin sekaan suolattuja cashew-pähkinöitä, mutta kinkun ja aurajuuston kanssa suolan määrä oli hieman liikaa ainakin omaan makuuni, joten suosittelen suolattomia pähkinöitä. Jos koko kulhollista ei tule syötyä kerralla ja salaatin joukkoon muussaantunut aurajuusto ei herätä seuraavana päivänä ruokahaluja, kannattaa aurajuusto murustella erilliseen kuppiin.

Ensimmäisessä kuvassa olen yrittänyt rullata kinkut nätisti ja asetella ne salaatin päälle, mutta toisesta kuvasta näkee, että mieshenkilön harrastama luovempi ratkaisu on kyllä esteettisempi... Joten suosittelen heittämään vaan kaiken lautaselle!